Olen syntynyt Helsingissä ja asun siellä vakituisesti, mutta juuret ovat Kangasniemellä ja täällä olen viettänyt  jo lähes 60 kesää mökillämme Rämiäisen saaressa. Golfin pelaamisen aloitin noin 25 vuotta sitten, jolloin se pelasti vakavalta työnarkomanialta. Tilalle tuli vakava golfaddiktio. Golfkentän tulo Kangasniemelle oli upea juttu, joka entisestään lisäsi viihtymistä täällä kesäisin. Enää ei ollut mitään tarvetta mennä Mikkeliin tai Hankasalmelle pelaamaan muutamaa kierrosta kesäloman aikana. PuulaGolfin myötä on myös päässyt aivan uudella tavalla ”sisään” Kangasniemen kuvioihin ja oppinut tuntemaan paikkakuntalaisia ja muita kesäasukkaita. Kotiseurakin vaihtui Kurkista PuulaGolfiin ja on hienoa että voi ylpeästi sanoa PuulaGolfin olevan aivan ”oikeasti” kotikenttäni. Golf on loistava kuntoilumuoto ja tänä keväänä se on ollut todellinen henkireikä koronakurjuuden keskellä. Kierroksia on tullut enemmän kuin vuosiin; alkukeväästä Nordcenterissä ja nyttemmin Puulalla. Juuri tällä hetkellä ei oikein uskalla suunnitella talvikauden golfmatkoja, mutta normaali vuosina golfharrastus on mahdollistanut aktiivisen lomanvieton kauniissa maisemissa. Upeat golfmatkakohteet eivät maailmalta lopu, mutta kesäaikaan ei ole paikkaa, jossa pelaisin mieluummin kuin täällä omalla ysireikäisellämme. Tervetuloa PuulaGolf:iin!