Kangasniemen Yrittäjät ry on valinnut PuulaGolf Oy:n Kangasniemen Vuoden 2012 Yritykseksi seuraavin perusteluin:

Kenttä on saanut parhaimmillaan vuonna 2011 golfin rankingissa 12. sijan valtakunnan kenttien joukossa sijoittuen 9-väyläisistä parhaiten. Erityisen hyvät pisteet vertailussa kenttä sai asiakaspalvelua koskevista asioista. Yleisestikin kenttä on saanut kovasti kehuja, sitä kuvaillaan muun muassa mielenkiintoiseksi, vaativaksi, hyväkuntoiseksi ja sen henkilökunta on ammattitaitoista.

PuulaGolf on merkittävä matkailun veturi ja tärkeä vapaa-ajan aktiviteettien tarjoaja. Se on myös liikuntakulttuurin kehittäjä ja tekee tärkeää nuorisotyötä.

Huomionosoitus luovutettiin Kangasniemen Joulun avauksessa 1.12.2012.

Huomionosoituksen PuulaGolfin edustajina vastaanottivat Keijo Mäenpää ja Juha Kemppi (oikealla). Palkinnon luovuttivat
Kangasniemen yrittäjien puheenjohtaja Matti Tulla ja elinkeinoasiamies Jukka Siikonen.